-->

maanantai 25. heinäkuuta 2016

#24 MYYNNISSÄ / FOR SALE KONONAS !



Myydään 9 -vuotias zemaituka ruuna Kononas. Konna on luonteeltaan todella kiltti ja lempeä, ei potki eikä pure. 

Täysin maastovarma, ei pelkää mopoja, traktoreita yms. Maastoiltu yksin ja porukassa. Tulee toimeen muiden hevosten kanssa. Tarhattu yksin ja porukassa, pysyy langoissa. Kisoissa käyttäytyy todella fiksusti, radalla taistelee ratsastajan puolesta ja kääntyy nopeasti. 
Ei tiputtele puomeja, kieltele tai kyttää erikoisesteitä turhaan. Saattaa hiukan kuumuta, mutta ei lähde missään tilaanteessa käsistä. 

Sileällä osaa helppoA asiat ja kotona hypätty korkeimmillaan 90cm ja yksittäisenä n. 100cm. Hyppää kaiken mitä eteen laitetaan. Ponilla on kisattu esteitä seuratasolla hyvin tuloksin ja tuonut joka kisoista ruusukkeen kotiin. Kisattu myös yhdet koulukisat sijoittuen toiseksi, mutta kisattu enemmän esteitä ratsastajan estepainotteisuuden vuoksi. 

Raspaus tehty kevyellä rauhoituksella, kengittäessä saattaa olla hiukan levoton, mutta kun saa luottamuksen kengittäjään, onnistuu ongelmitta. Kuljetus sujuu ongelmitta, lastaamisessa tarvii vielä hiukan rutiinia, mutta ei ole haitannut kisaamista. Rokotettu, raspattu yms säännöllisesti. Täysin terve. Ei imppaa tai omista kesäihottumaa. 

Tässä oikea monitoimi poni; Sopii kisaamiseen, harrasteponiksi, äiti-tytär ratsuksi tai vaikka aikuiselle maastoponiksi. Myydään vain hyvään ja pitkäaikaiseen kotiin. EI ylläpitoon!! 

Myydään ratsastajan siirtyessä hevosiin.

Hinta: 5000e / Tarjous (sisältää hyvälaatuisen estesatulan, suitset, suojia, satulahuopia ja loimia)

Enemmän tietoa: walmatero2002@gmail.com

-Walma






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti