-->

torstai 15. syyskuuta 2016

#31 TreeniTiistai: Itsenäisiä hyppyjä!

Heippa! Nyt pyörähtää käyntiin treeni tiisatain ensimmäinen osa! Vihdoin sain kuvaajan paikalle ja saatiin hyviä kuvia ja videoita:) Aloitetaan vaikka yleisistä kuulumisista. Olen nyt ruvennut ratsastamaan Riksua kannuksilla ja eron on kyllä huomannut. Saa kaikki avut nopeammin ja paremmin läpi, mutta alkuun Riksu vielä tahtoisi laiskotella joten pidän alussa vielä lyhyehköä kouluraippaa matkassa niin saadaan poni kunnolla töihin. Koko aikaa ei tarvitse raippaa pitää, koska poni tuppaa kuumumaan/innostumaan sitten alkuverkkojen jälkeen.

Ylhäällä kuva loppuraveista kun menin ilman jalustimia vielä taivutteluita kevyesti. Ilman jalustimia olen innostunut menemään nyt lähiaikoina. Ennen vihasin mennä ilman jalkkareita, mutta nyt kerran kokeilun jälkeen rakastuin siihen. Saattaa johtua osin myös ponin askeleista, koska riksulla on tosi isot ja pehmeät liikkeet joissa on helppo istua.

Estekuvia ei tällä kertaa otettu, mutta videolla näkyy sitten kaikki hypyt;) Meni suht hyvin, poni oli aivan super eikä tullut kieltoja, mutta ratsastaja olisi saanut tehdä paremmat tiet ja tehdä välillä muutakin kun ratsastaa. Tästä voidaan sitten hyvillä mielin lähteä kohti seuraavia esteitä ja odotankin jo innolla ensiviikon valmennusta. Josko mentäisiin esteitä? Ei vielä tiedä mutta kuvaajan saan ehkä paikalle myös. Olisiko teistä ääniraidallinen valkkuvideo kiva? Itse mietin sitä, mutta on teistä kiinni haluatteko kuunnella mun selostuksia.

Hyppäsin ensin molempaan suuntaan n.30cm pystyä lävistäjällä ja siirryin sitten hyppäämään 65-70cm pystyä. Isommille esteille jotenkin en vain enää ratsastanut vaan jäin matkustelemaan ja sen seurauksena tultiin pari kertaa vähän huonoihin paikkoihin. Lopussa aloin jo pääsemään asiaan jotenkin sisälle ja päätinkin hyppelyt hyviin hyppyihin.

Tosiaan ensi tiistaina mulla ja Riksulla on taas Roosan valmennus ja toivon että mentäisiin vaikka kavaletteja tai innareita.



Menettekö te paljon ilman jalustimia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti