-->

perjantai 30. syyskuuta 2016

#32 Kiitos kaikesta Konna

Goodbye my lover,
Goodbye my friend, 
You have the been,
You have been the one, 
You have been the one for me. 


Konna lähti tänään sen uuteen kotiin 200km päähän. Konna pääsi hyvään kotiin, sellaiseen kuin se ansaitsi ja sellaiseen jossa siitä pidetään hyvää huolta. 

Mun ja Konnan taipale on ollut mutkikkaampi kuin monien muiden eikä missään vaiheessa oo ollut ruusuilla tanssimista, moneen kertaan oon tullut selästä alas itkien kun mikään ei onnistunut ja poni on vaan temppuillut mun alla. Taipaleeseemme on mahtunut kuitenkin myös paljon onnistumisia ja pienikin onnistuminen on saanut mulle hymyn huulille. Vaikka Konnan kanssa on tullut paljon takapakkia ja monet kerrat oon joutunut alottaan "puhtaalta pöydältä", päivääkään en silti vaihtaisi pois. Konna on opettanut mulle aivan älyttömästi, se opetti sen, että mitään ei saa ilmaiseksi ja hyvän eteen täytyy tehdä hemmetisti töitä. Konna on kasvattanut mua myös ihmisenä ja oon oppinu arvostaan pieniäkin onnistumisia, ilman Konnaa en todellakaan tässä olisi. 
 Konna on kaikinpuolin täydellinen poni ja toista samanlaista on vaikea löytää. 
Toivottavasti Konna pärjää ja on onnellinen sen uudessa kodissa.


Wherever you go, i love you. I promise. 


I am here if you only care


You are always in my heart. 


I love you more than you´ll ever know. 

Tästä me alotettiin..

Ja tähän me lopetettiin.


 Kiitos kaikesta Konna ja onnea uuteen kotiin. 
Hyvää matkaa maailman parhain poni. Rakastan sua. <3

Walma & Kononas 27.5.2015-30.9.2016 






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti