-->

perjantai 1. heinäkuuta 2016

#19 Iidan kuulumiset

Terve taas! Mun suunnitelmat on menny tässä parin viikon aikana ihan täysin uusiksi, joten ajattelin nyt täällä blogissakin kertoa vähän missä mennän. Osa asioita tuli ihan yllätyksenä ja osa taas oli enemmän ennalta suunniteltua. Mulla ei ole mitään kuvia tätä postausta varten, joten laitan tänne jotain vanhoja kuvia ettei postauksessa olisi pelkkää tekstiä. Mutta nyt asioihin on tullut edes jotain selkoa pitkään aikaan. Eiköhän sitten aloiteta.

Uusi vuokraponi
Muistatte varmaan kun tein postauksen ponista josta sanoin, että alan ehkä vuokraamaan sitä. Mutta siinä kävikin harmillisesti niin etten koskaan mennytkään koeratsastamaan. Ja johtuen siitä ettei ponin omistaja vastaa puhelimeen, vaikka ollaan yritetty soittaa ja laittaa viestiä monesti. Nooh luovutettiin kuitenkin sen asian suhteen jo, koska omistaja ei tosiaan vastannut soittoihin tai viesteihin, niin ei ollut mitään syytä jatkaa.

Nyt kuitenkin pari päivää sitten löydettiin ilmoitus pv-ruunasta pirkanmaalla. Alettiin sitten miettimään, että missäköhän päin pirkanmaata hevonen oikein asustaa. Laitettiin sähköpostia sitten omistajalle ja parin päivän kuluttua eräänä aamuna sain lukea herättyäni päivän parhaan uutisen. Poni asuu nokialla! Sitten vain sovittiin koeratsastus aika, joka on siis 13.7 klo.18. Mulla alkoi jo ihan motivaatio loppumaan, koska ponia ei meinannut löytyä millään ja tuli koko ajan vaan takapakkia. Kerron asiasta lisää sitten kun se varmistuu:) 

YouTube kanava
Tiedätte varmaan, että mulla oli youtube kanava, jonka varmaan jo tiesittekin koska olin maininnut siitä täällä blogissakin. Kanava on nykyään minun ja walman yhteinen ja kanavan nimi on Walma Iida. Kanavan tuleva sisältö ei poikkea juurikaan vanhasta, joten olkaa ihan huoletta. Yritetään saada sinne viikoittain joku video, mutta aina se ei kuitenkaan ole mahdollista kiireiden ja materiaalien puutteen takija. Ollaan välillä improvisoitukkin jotain jos ei ole ollut mitään videota jonka laittaa. Video ideat ovat aina tervetulleita, joten ehdotelkaa mitä vaan videoita;)

Rippille pääsy
Kaksi viikkoa sitten lähdettiin bussilastillisen porukan kanssa rippileirille Ilkon leirikeskukseen. Fiilikset silloin eivät ollee mitä prhaimmat, koska olin tietysti kuullut kaikenlaista mitä tylsää siellä tehdään. Yllätyin kuitenkin ihan täysin, sillä mun ripari oli ikimuistoinen ja ihan paras. Siellä kaikki oli sosiaalisia alusta alkaen ja poikettiinkin sen takia kuuemma muista leireistä, koska yleensä kaikki alkavat "rohkaistumaan" vasta 4 päivänä;D Alkuunhan koko touhu oli ihan outoa, mutta siitä tuli viikon ajaksi vähänniinkun rutiini. Joka päivä oli suunniteltu samalta pohjalta, vain temaat vaihtuivat päivittäin. Leikittiin, pelattiin, laulettiin ja ihan vaan juteltiinkin tosi paljon ja myös syötiin. Meillä oli näet 5 ateraa päivässä: aamupala, päivällinen, kirkkokahvit(välipala), lounas ja iltapala. Ei ainakaan tullut missään väissä nälkä. Varsinkin kun kaikilla oli kaiken sortin herkkuja mukana lisksi.
Pääsen virallisesti ripille nyt 3.7. ja sen kunniaksi tietysti pidetään rippijuhlat. Rippikuvia saatte tänne blogin puolelle parin viikon päästä luultavasti ja otetaan ehkä myös minä, don, walma ja konna yhteiskuva samalla.

Uusi kuvapostaus on tulossa eiliseltä jossain kohtaa, mutta mulla ei ollut enää mitään asiaa joten jätän tämän postauksen tähän. Heippa! 
Otatteko te paljon yhteiskuvia kesällä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti