-->

lauantai 28. toukokuuta 2016

#5 Eikä vieläkään..


Moikka! Alkuun pahoittelut siitä, että tää postaus tulee tosi myöhään tai no ei tää varsinaisesti edes ole se postaus minkä lupasin joku aika sitten tulevan. Jotkut ehkä saattoivatkin jo arvata, että kyse on vuokraponista. En ole siis vieläkään päässyt kokeilemaan ponia ihan näistä syistä:
26.5. Ajettiin äitin kanssa sinne ponin tallille ja odoteltiin sielä hetki, kun oltiin pari minuuttia etuajassa. Omistajaa ei kuitenkaan kuuluunut ja äiti soitti omistajalle. Ei vastannutkaan puhelimeen, mutta laittoi hetken päästä viestin jossa kertoi olevansa Tampereen toisella puolella ja odotta parhaillaan hinausta, koska auto oli mennyt rikki. No eihän siinä itku auttanut ja päätettiin lähteä kotiin. Otin ennen lähtöä pari kuvaa kyseisestä ponista kylläkin ja ihanhan se oli;)
27.5. Piti mennä uudemman kerran koeratsastamaan, mutta omistaja ei taaskaan vastannut puhelimeen kun piti tietää mihin kellon aikaan kävisi. Siinä kohtaa suututti jo todella paljon, mutta en missään kohtaa edes harkinnut että hylkäisimme tämän poni vuokraus asian! Koska kesällä tai viimeistään syksyllä olisi meidän(iidan ja walman) alkaa kisaamaan aktiivisesti. Tässä kisa suunnittelussa on niin paljon erilaisia asioita mitä pitää miettiä, että tämä poni asia olisi ratkaissut puolet koko hommasta. Ollaan saatu mietittyä vain murto osa koko kisa asiasta ja kesälomakin alkaa viikon päästä! Nyt ei kyllä ole yhtään kiva:/ Ja se riparikin on tuossa kesäloman alussa..toisaalta saatte sitten rippikuvia tänne blogiinkin, mutta se mutkistuttaa asioita entisestään.

Enempää en jaksa asiasta teille avautua tässä postauksessa, mutta luulempa että seuraavassa vuokraponia koskevassa postauksessa selviää koko homma:) On silti aika varmaa tuo ponin vuokraaminen, mutta hyvän koeratsastus ajan löytäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eipä mulla enää sitten muuta ollutkaan, joten nähdään suraavassa postauksessa;) Heippa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti